Sairastellen uuteen vuoteen


Viikko ennen joulua kotiutuminen mahtavalta vitamiinimatkalta Teneriffalta, jossa oltiin ystäväperheen kanssa. Harjoitusohjelma ei täysin reissussa pitänyt, hotellin kuntosali oli ala-arvoinen ja se yhdessä lasten toiveiden priorisoinnin kanssa johti siihen, että voimatreenit jäi väliin. Juoksut toteutui suunnitellusti ja parhaimpana kokemuksena juoksu läheiselle ”mäelle”, josta oheinen kuvakin. Nousua riitti teknistä kivikkoa pitkin ja paluumatkalla rantabulevardilla askelta avatessa pientä hiipivää kramppituntemusta. Joku yö tuli nukuttua huonosti olkapään päällä ja siitä alkoi vasemman olkapään särky erityisesti ulkokierrossa.

Kotiinpaluun jälkeen hyvin intensiiviset joulukiireet ja heikolla hetkellä tuli syksyllä varattua vielä työvuoroja juuri ennen koulua ja vähän pyhiksikin. Parit tehotreenit jäi siten välistä, varsinkin kun joulupäivänä flunssa kävi kimppuun. Flunssan rauhoituttua pari päivää ennen uuttavuotta ehdin kaksi kevyttä treeniä tehdä. Vuosi vaihtui ystävien sohvalla mahataudissa, onneksi lievä tauti ja oli ohi reilussa vuorokaudessa. Nyt on keräilty voimia yksi terve päivä, että josko jo kohta jotakin kevyttä. Fillari jo odottavaisena trainerissa parisen viikkoa ollut.

Teneriffalla alkanut olkapääkipu kestänyt parisen viikkoa ja lopulta meni hermo ja aloitin olkapään kuntouttavan kuminauhatreenit eilen. Plaseboa tai muuta, mutta kahden treenin jälkeen meni yö ilman särkyä ja aamulla olkapää parempi kuin kahteen viikkoon. Tai oikeastaan täysin normaali. Kuntoutus jatkukoon ja olipahan hyvä muistutus, että asioille kannattaa usein tehdä jotain passiivisen odottelun sijaan.