Uusia tuulia harjoitusrintamalta


Kesän mittaan heräsi ajatus valmennuksen hankkimisesta ja tällä tavoin harjoittelun tehostamisesta ja kehittymisen maksimoimisesta. Tähän mennessä harjoitusohjelma itse rakennettu ja ennen triathlonharjoittelua harjoittelin kestävyysjuoksua lähinnä juoksemalla monotonisella vauhdissa tasaisesti tunnin lenkkejä ja harvakseltaan hieman pidempiä. Tälläkin tavalla jatkuvasti nousujohteinen kehitys ja saavutettu maratontulos 3.24. 

Erilaisia valmennusvaihtoehtoja selvitettyäni oli ilmeistä, että parhaiten minulle sopii etävalmennus. Tämä siksi, koska harjoitteluajat ovat melkoisen epäsosiaalisen eli tavoitteena harjoitella kun lapset nukkumassa, jotta se ei olisi heidän kanssaan vietetystä ajasta pois. Käytännössä tämä on tarkoittanut myöhäisiä iltoja ja aikaisia aamuja. Valmennusta on etänä saatavilla koti- ja ulkomailta, mutta ulkomaisia vaihtoehtoja en edes lähtenyt sen kummemmin kartoittamaan. Valinta kohdistui Tribaseen, joka vakuuttanut luettuani erilaisia kisaraportteja ja kuvauksia harrastajien kehittymisestä, myös valmentaja Jussi Lotvonen esiintynyt edukseen Facebookissa keskustelussa harjoitusperiaatteista, lopullisen vakuutuksen sain puhelimitse Jussin kanssa keskusteltuani. Tärkeä oli valmennusfilosofia ja se mihin se perustuu. Tribasessa käytössä 80/20 -periaate, joka viimeisimpien tutkimustulosten valossa tehokkain järjestestelmä ei vain eliitin vaan myös harrastajien treenaamiseen. Eli 80% harjoitusajasta matalalla teholla ja 20% kovaa, vältetään keskitason junnausta, jota toki sitten lähempänä kisoja tarvitaan, koska kisamatkojen intensiteetit tälle alueelle usein osuvat. Lisää menetelmästä voi lukea esimerkiksi Matt Fitzgeraldin kirjoista RUN: The Mind-Body Method of Running by Feel ja 80/20 Running: Run Stronger and  Race Faster by Training Slower.

Todennäköisesti kulttuurishokki edessä, koska analysoidessani sykkeiden ja tehojen osalta viimeisen kuukauden ajan harjoittelua huomasin, että jakauma poikkeavaa tulevasta melkoisesti. Matalia tehoja n. 55-60%, keskitehoja laskentatavasta riippuen 20-30% ja korkeita 15-20%. Eli hitaan/kevyen osuus tulee kasvamaan. Tällä viikolla olen jo orientoivasti tehnyt harjoitukset uutta periaatetta mukaillen ja kevyt tuntuu melkoisen hitaalta hissuttelulta ja toisaalta kovaa mentäessä saa puristaa ihan kunnolla. Eli aiemmin menty hitaan liian lujaa ja nopeat hieman liian hiljaa.