Kisaraportti – Kangasalatriathlon


Sunnuntaina 23.7. kilpailtiin Kangasalatriathlonin Super-matka, joka viime vuonna oli triathlonurani avausmatka ja juuri sen vuoksi halusin tänäkin vuonna kisaan mukaan lähteä, vaikka Joroisten hyvin sujuneesta puolimatkasta olikin vasta viikko kulunut. Super-matkalla osuudet vastasivat lähinnä perusmatkaa: uinti 1500m, pyörä 50km ja juoksu 12km, joka lyheni yllättäen n. 10km mittaiseksi.

Joroisten jälkeen fiilikset olivat hyvät eikä tyypillistä kisan/tavoitteen jälkeistä puutumista ollut havaittavissa. Palauttelevia treenejä, joissa haettiin uusia kisavauhteja ehdin ihan mukavasti tehdä ja palautuminen eteni muutoin hyvin, paitsi takareisissä oli ikäviä jumituksia vielä pari päivää ennen uutta kisaa. Kisapäivänä kisafiilistä sai vähän etsiä, mutta viimeistään kisan aikana se kyllä löytyi.

Tavoitteena oli parantaa viime vuotisia aikoja (uinti 35:11, pyörä 1:28:36, juoksu 51:12).

Uinti

Takarivistä liikkeelle ja melko mukavasti lähti kulkemaan, nyt pesukonetta heti lähdöstä enemmän ja pariin otteeseen joutui vaihtamaan rintauintiin. Lisäksi lasit hörppäsivät vettä ja niitä piti korjailla toiselle ja kolmannelle kierrokselle lähdettäessä. Loppumatkasta lisää vauhtia ja huolimatta laajasta kaaresta viimeisellä poijulla, muutaman ohituksen onnistuin tekemään. Ei mitään huippumenoa, mutta parempaa kuin avovesissä aikaisemmin: 31:10 eli neljän minuutin parannus edellisvuoteen. Tällä vauhdilla Joroisissakin olisi alittunut 40 minuuttia.

Tulos 31:10 ja tällä yleisen sarjan 26/29.

T1

Kello seis jo vedestä noustessa ja varsinainen ajanotto vasta lyhyen siirtymän jälkeen. Ensin kirmasin väärään telineväliin, mutta oma pyörä löytyi nopeasti viereisestä telineestä. Nopealla tahdilla varusteiden vaihto ja liikkeelle.

Pyöräily

Noin kilometrin siirtymä isolle tielle oli nihkeä ja siinä nopeus ei tuntunut nousevan ja pieni epäilys heräsi, että tähänkö se jää, vähän päälle 30 km/h. Isolla tiellä vauhti nousi nopeasti ja wattien mukaan pääsin ajamaan, alamäissä jäin tavoitteista tarkoituksella ja ylämäkiin sitten reilummin. Ohituksia runsaasti ja kääntöpaikan lähestyttäessä myös ensimmäiset tulivat vastaan. Menomatkalla keskinopeus 36.1 km/h ja watit 220W (NP 233W). Hieman ennen puolimatkaa vastaan tuli kaveri, siitä kello käyntiin ja noin 5 minuuttia perässä, ei sen enempää. Tiesin että kyseinen kaveri on reilusti kovempi uimari ja myös kova pyörämies, joten positiivinen yllätys. Paluumatka sujui mukavasti, keskinopeus 37.4 km/h, watit 211W (NP 224).

Pyöräilyaika 1:20:20, yleisen sarjan 5/29. Pyörävauhti parantunut reilusti viime vuodesta, yli 8 min, tosin kalustokin myös päivittynyt.

T2

Sukkien pukemista pitää harjoitella, piti toisen jalan sukka kahdesti pukea, että sen kunnolla sai jalkaan. Hikinauha käteen aluksi ja sitten menoksi. Vaihdossa kuulin, että kaveri on n. 4:30 edellä. Mietin, että onpahan siinä urakkaa tehtäväksi, vaikka ennalta vahvempi juoksija olenkin.

Juoksu

Juoksuosuus taitettiin kolmena kierroksena, järjestäjien kertoman mukaan n. 3.3km per kierros, Stryd-anturi antoi juoksumatkaksi 10.9km ja ko. anturia melkoisen tarkkana pidetään. Keskivauhti tämän mukaan varsin hyvä 4:04 min/km kun sitten noin 4:10 min/km vauhtiin tavoitetta asettelin. Juoksu aikana kello näytti vauhdiksi mitä sattui ja suorituksen aikana olinkin lähinnä pettynyt omaan menoon, mutta nyt oikein tyytyväinen. Kaveria sain tasaisesti kiinni koko ajan, vastakkain tullessa läpyjen vaihto ja viimeisellä kierroksella viimein ohitus ja laskettelua kohti maalia. Keskiwatit 283W, tasaisena loppuun asti, tavoitteena oli alunperin juosta lähempänä 290W, mutta hieman tästä joutui taipumaan.

Juoksuaika 0:44:34, yleisen sarjan 4/29.

Yhteenveto

Kokonaisaika 2:39:05, yleisen sarjan 7/29. Täytyy olla tyytyväinen, reilu parannus viime vuoteen, ja varsinkin kun Joroisten puolimatkasta vasta viikko mennyt. Jos sama kehitys juoksussa ja pyörässä jatkuu ja uinnin saisi jiiriin ensi kaudeksi, niin pienemmissä kisoissa voisi olla mahdollisuus pian podiumia kolkutella.