Parisen viikkoa sitten viimeksi flunssan tapaista ja toiveikkaalla mielellä että terveenä pääsee kisaviikkoon ja kisoihin. Varsinkin kun perhe muuten vaikutti olevan terveenä. Yllärinä eilen yksi lapsista oli vetäytynyt sohvalle lepäämään ja nukahti siihen alkuillasta. Kuumentavan sillä ihan reilusti ja kurkku jonkin verran kipeä. Toivotaan että taudilta säästytään, yleensä onnistuneesti lasten sairastelut olen onnistunut väistelemään.
Update: Angiina sieltä lapsen risoista löytyi ja antibioottikuuri sen myötä. Hammasharjat yms. vaihtoon ja toivotaan että ei ole itselle tartuntaa tullut.