Race Plan – Joroinen


Reilu viikko on enää jäljellä ennen kauden h-hetkeä, joten aika ryhtyä miettimään tarkemmin kisasuunnitelmaa. Tähän julkaisuun tulen päivittelemään suunnitelmia sitä mukaa kun ne selvenevät. 

Viime kausi oli ensimmäinen triathlonin parissa ja silloin kokeiltiin perusmatkaa aikalailla vastaavaa Kangasalatriahtlonia. Puolimatkassa siirtyminen on melko looginen askel ja Joroisille päädyin Uusi Verso -yhteisön triathlonkavereiden kannustamana/haastamana. Heti alkuvaiheessa aikatavoitteeksi/-unelmaksi heitin lonkalta 5 tuntia. Nyt sitten pohtimaan miten siihen päästään. 

Uinti 1,9km

Lajeista selvästi heikoin, viime vuonna matkaa uidessa vauhti reilusti yli 2min/100m. Uinnin kanssa töitä on tehty pääosin yksin ja parilla lyhyellä uintikurssilla. Vauhti on altaassa parantunut ainakin lyhyissä vedoissa, mutta ulkovesissä vaikuttaa vielä vaatimattomalta. Upeaa olisi, jos uinti menisi 40 minuuttiin ja hyvin onnistuessaan jopa hiukan alle. Saattaa kuitenkin olla, että huonona päivänä aika painuu lähemmäs 45 minuuttia. 

40min. 

Pyöräily 

Alla uusi kalusto, treenit trainerilla toteutuneet säännöllisesti talven ja kevään ja nyt myös kesällä. Pyörän säädöt vielä hakevat uomiaan ja ajoasentoa pystyy kehittämään. Tavoitteena keskiwatit 170-180w ja näillä pyöräilyaika 2h30min-2h40min. 

2h35min

Juoksu

Lajeista selvästi vahvin. Viime vuonna puolimaraton 1h30min ja edellytyksiä oli parempaankin ainakin jälkikäteen ajateltuna. Juoksu tuntuu menneen nyt tällä kaudella napsun tai pari eteen. Tavoitteena n. 1h35min aika, pöljänä päivänä jopa 1h30min alitus voisi olla mahdollinen. 

1h35min

Vaihdot

6min

Loppuaika

4h56min